Haastattelu: Frater Smaragd.
Lokakuussa julkaistaan kuudes painos aikamme kenties merkittävintä kirjallisuuden antia satanismin ja okkultismin yhteen kietoutuvista teemoista ja merkityksistä: Fosforos – tutkielma Saatanan olemuksesta ja okkultismin filosofiasta kuudessa osassa. Kirjan lähtökohtia lienee syytä valoittaa jo ihan pelkästään sen luoman vaikutuksen tähden ja miksi ei jo pelkästä uteliaisuudesta tai kirjan monisyisten ja lukemattomia lukukertoja kestävien teemojen syövereihin johdattelun vuoksi. Kirjailija Johannes Nefastos haastattelussa kirjan synnystä ja tarkoitusperistä.
1. Kirjan aikajanasta löytää jokseenkin niukasti tietoa internetin kautta. Aikaisempia painoksia, etenkin suomenkielisiä, löytyy niin ikään vähäisesti käytettyjen markkinoilta vaikka teos on etenemässä jo kuudenteen painokseensa. Milloin teksti sai ensisysäyksensä, ja milloin se julkaistiin ensimmäisen kerran?
– Fosforos koostuu kuudesta erillisestä osasta, jotka kirjoitin vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Sen ensimmäinen teksti, Polyharmonia, käsitteli – ja käsittelee – magian filosofiaa ja ykseyden metafysiikkaa. Muistan hyvin kuinka kopiokoneella monistin nippuja tuosta tekstistä ja jakelin sitä ihmisille. Se taisi aiheuttaa melkoista hämmennystä – en saanut keneltäkään minkäänlaista palautetta! Kun minulla oli koossa kaikki kuusi osaa, leikkasin ja liimasin sivut kirjansitojalle sopiviksi vihkonipuiksi, ja sidotutin kirjan ensimmäiset kymmenen kappaletta. Tämä tapahtui 2002, ja seuraavana vuonna tuli Ixaxaarin ensimmäinen julkaisu Fosforoksesta.
2. Millaisissa lähtöasetelmissa teos aikoinaan syntyi ja millaisiin tarpeisiin henkisen kamppailun kentällä se pyrki vastaamaan?
– Upea, mutta laaja kysymys… Lyhyesti sanottuna Fosforoksen kirjoittaminen oli aikaa, jona jouduin äärimmäisellä tavoin kamppailemaan uskosta minkäänlaiseen hyvyyteen. Tämä muodostaa ehkä erikoisenkin kontrastin sen kanssa, että oma kokemukseni henkisen olemassaolosta ei puolestaan koskaan ole kokenut minkäänlaista kriisiä tai epäilystä: ylifyysinen todellisuus on minulle henkilökohtaisesti varmempi asia kuin se, että olen tässä läsnä fyysisenä ihmisenä.
3. Mikä teki sinusta kirjailijan? Olitko esimerkiksi Fosforoksen aloituksen aikaan hahmottanut okkultismin kenttää laajemmin ja liittyikö siihen kokemus jonkinlaisen välihuipun saavuttamisesta maailmanvuorelle kapuamisen pyrinnössä, jolta näköalat avautuivat perspektiivistä, johon koit itselläsi olevan jotain sanottavaa? Vai oliko takana kenties ennemminkin yksinkertaisesti palo ilmaista?
– Kirjoittamiseni on aina ollut myös itselleni tehtyä tutkimustyötä, ja sen välitön tulos. Kun jokin asia on jo niin selvitetty itselle ettei se enää ole mielen dynamiikan tutkivassa keskiössä, siitä on jo tympeää kirjoittaa: luova kirjoittaminen edellyttää henkilökohtaista yhteyttä aiheeseensa.
3.1. Millaiset kirjalliset ja muut lähteet koit merkittävimmiksi avuiksi työssäsi? Vai onko ulkoisten, ei-esoteeristen, lähteiden nimeäminen tai huomioiminen harhaanjohtavaa, ikään kuin pelkkiä peilipintoja sisäisestä maailmasta kumpuavalle voimalle, koettelijalle tai hengelle?
– Usein on, mutta olisi pelkuruutta väistää kysymystä sillä verukkeella. Jokainen hyvä kirjoitus jollain tapaa ylittää sen tekstin jota vasten sitä rakennettiin, tai se on turha. Tärkeimpiä positiivisia lähteitäni olivat Blavatsky sekä venäläisen kaunokirjallisuuden tausta, ennen kaikkea dostojevskilainen käsitys uskon ja henkisen kokemuksen suhteesta. Sitten gnostilaiset evankeliumit, C.G. Jung, ja se mitä olin onnistunut saamaan käsiini uusplastonistisesta, alkemistisesta, sekä renessanssimagian kirjallisuudesta; ja niin edelleen. Olen kokenut tärkeäksi auttaa lukijaa eteenpäin avoimella intertekstuaalisuudella, jossa pysyy runollinen sävy: siten yksinkertaisinta on alkaa perehtyä teksteihin, joista olen valinnut viitteitä ja lukumottoja. Ne eivät ole lähteitä vaan kontekstia.
3.2. Fosforoksen kirjat kantavat nimissään latinaa. Koetko latinankielen jonkinlaisena reikänä toisenlaiseen runolliseen ulottuvuuteen kaiken metafysiikan, okkultismin etiikan ja filosofian keskeltä? En tarkoita että otsikot aiheiden yllä tuntuisivat ollenkaan irrallisilta, päin vastoin, näkisin niiden asettavan tekstin kokonaisuutta hahmottamaan pyrkivän mieleen runollisen kiintopisteen, jonka lävitse toisella tapaa runollinen teksti löytää ikään kuin vertailupisteensä. Mikä on tällöin latinan runollinen taso, vastaako se näkemyksesi mukaan jotain ilmiselvää ja nimettävissä olevaa tasoa todellisuudessamme?
– Latina, heprea ja sanskrit näyttäytyvät minulle länsimaisen kulttuurimme maagisimpina pohjakielinä. Näiden kielten avulla voi valmistaa ikään kuin tiivistelmiä, amulettisia kokonaisuuksia, joihin liittyy ja joista avautuu paljon. Fosforoksen osien nimet ovat tällaisia amuletteja: ne viittaavat toisenlaiseen kognitiiviseen prosessiin kuin suorat suomennoksensa. En kuitenkaan lähtisi kovin hanakasti nimeämään kielten runollisia vastaavuustasoja, koska tällaiset vastaavuudet liittyvät kulloiseenkin tarkastelukulmaan, ja vaihtuvat sen mukaan. Eivät sekavasti tai relativistisesti, mutta niin vivahderikkaasti, että asian käsittely vie aikaa ja tilaa.
4. Miten laajemmat yhteydet ympäristöösi, kuten mahdollinen muodollinen organisoituminen okkulttisissa piireissä vaikutti julkaistavaksi tarkoitetun tekstin luomisprosessiin?
– Luomisprosessiin se ei juuri päässyt vaikuttamaan: kirjoitin Fosforoksen melkoisen eristyksissä. Vasta tämän jälkeen, ja juuri sen kautta kuinka huomasin ihmisten Fosforosta lukevan, aloin kiinnittää enenevää huomiota kirjoittamiseen jollekin lukijakunnalle, sellaiselle, joka ei välttämättä lainkaan jaa omia sielullisia lähtökohtiani. Tämä näkyy Fosforoksen alaviitteistyksestä, jonka lisäsin myöhempiin painoksiin avaamaan sitä, mihin suuntaan tekstiä tulisi tulkita. Koen, että kirjailija on ehdottomasti vastuussa teokseensa jäävistä monimerkityksisyyksistä. On tietenkin mahdoton aukikirjoittaa kaikkea, millekään määrälle paperia, mutta ei ole mahdotonta sulkea ovia kriittisen vääriltä tulkinnoilta, jotka johtaisivat vaarallisiin virhepäätelmiin.
5. Miten Fosforos nähdäksesi asettuu jonkin verran muuttuneeseen maailmaan verrattuna aikaan, jolloin teksti alunperin syntyi?
– Mielestäni se on enteillyt maailman muuntumista kyllin pätevästi. Muistan hyvin, millaisessa mielentilassa kirjoitin. Tuntuu, että asialla on hyvin kiire, ja ellen nopeasti kirjoita näitä asioita juuri tuolloin, ja ellei kirja tule säilymään ainakin muutamina kappaleina, en ole pystynyt hoitamaan minulle annettua tärkeää työtä. Tunne oli hirvittävän stressaava, ja olen äärimmäisen iloinen, että asiat ovat kääntyneet näin hyvin.
6. Fosforos sisältää kuusi kirjaa, jotka julkaistiin alunperin erillisinä osina. Myöhemmin kirjat koottiin yhdeksi niteeksi. Oliko kirjojen alun perin tarkoitus tulla yhden nimikkeen alla?
– Ei. Olin kirjoittanut puolet näistä erillisistä kirjoista, ennen kuin ymmärsin muodostumassa olevan yhteisen kokonaisuuden. Loput kolme tekstiä (Necrosophia, Pentagrammaton ja Cista Mystica) ovat siten eräänlaisia täydennysosia, ja niiden tyyli on tavallaan kepeämpi ja selittävämpi.
6.1. Olet kirjoittanut myös kirjan Saatanan seitsemät kasvot, jossa käyt selkeämmin läpi Saatanan eri aspekteja. Painottuuko Saatanan hahmo Fosforoksessa oman näkemyksesi mukaan jollain tapaa esim. pahuuden ongelman tai perus varjo-valo dikotomisen linssin värittämänä? Onko kirjan tarkoitus hahmottaa Saatanan olemusta eri tavoin painottuvien kasvojen takana, jolloin voitaisiin nähdä tultavan tosiaankin lähelle okkultismin filosofiaa ja metafysiikkaa, jonne kirjan alaotsikko myös viittaa?
– Saatanan seitsemät kasvot saatoin kirjoittaa siltä pohjalta, joka Fosforoksessa oli esitetty. Tämä olemus tai tämä nimi on niin latautunut, että seitsemien kasvojen arkkityyppiartikkelien neutraalimpi pohja ei mielestäni olisi ollut järkevä lähestymistapa ennen Fosforoksen raflaavampaa ja toisaalta pureutuvampaa läpikäymistä.
7. Loppuun vielä muutama kysymys hieman pidemmän kaavan mukaan. Toivottavasti pysyt kärryillä. Saatana – sitomatta kyseistä henkeä mihinkään perinteeseen siitä kulloinkin käytetyn nimen mukaan – vaikuttaa esimerkilliseltä entiteetiltä, jonka lävitse hahmottaa jumalhahmojen ”liukuvuutta” eri pantheoneissa. Liukuvuudella tarkoitan sitä, kuinka yhden entiteetin eri kasvot luovat melkeinpä kokonaisia ”sukulinjoja” jumaltarustoihin, sukulinjoja jotka näennäisesti voitaisiin hahmottaa hyvin kauas toisistaan, jos merkityksellistä yhteyttä lainkaan onnistuttaisiin löytämään. Ajatella nyt vaikka muinaisia kreikkalaisia pantheoneita ja millaisena sotkuna erinäisiä myyttejä ja ”sukuhaaroja” se helposti näyttäytyy nykyihmiselle. Saatananpalvontaa, kuten vasemman käden tietä perinteisesti jaoteltuna, voi esimerkiksi hahmottaa androgyynin jakautumattoman Jumalan feminiinisen aspektin – Jumalattaren – palvontana. Mutta sitten taas Saatanalla on myös hyvin selkeät juurensa myös maskuliinisissa Jumaluuksissa ja meille se on tullut tutuksi monoteistisesta judeokristillisestä traditiosta.
Näistä ajatuksista saatamme hahmottaa kuinka erinäiset pakanalliset traditiot hellenismin kentältä, erilaisiin fennoskandiassakin harjoitettuihin panteistisiin uskontoihin ja noituuteen ovat kenties lähellä tätä Jumalattaren polyteismiin ja yksityiskohtiin enemmän huomiota kiinnittävää uskonnollisuutta, kun taas monoteismin maskuliininen ääni tuntuu pyrkineen hahmottamaan laajempaa kokonaisuutta – laajempaa entiteettiä – kieltäessään polyteismin. Koitko kirjan kirjoittamisen aikaan Saatanan kykenevän nivomaan nämä kaksi suuntausta merkityksellisesti ja siis todellisesti yhteen laajemminkin kulttuurissamme? Miten laajasti näin radikaali kulttuurimuutos voi nähdäksesi vielä lähivuosisatojen aikana astua ihmisten pyrinnön keskiöön Suomessa tai jos katsotaan asiaa ihan planeetanlaajuisesti? Entiteettinä Saatana vaikuttaisi kirjankin perusteella olevan juurikin se, jonka kautta tällainen työ on mahdollinen, mutta miten valmis ihmiskunta on vastaanottamaan tällaisen ponnistuksen harteilleen? Vaatiiko se usein harvoille yksilöille mielekkäästi avautuvaa ja niin kovin paljon yksilöltä vaativaa okkultismia, vai voiko tästäkin, kirjan osittain esiin piirtämästä Saatanan hahmon paljastamasta ideaalista, kuorettua tai naamioitua eräänlainen eksoteerinen väline massoille, joka vähemmässä voimassaan kuitenkin kuljettaa jotain siementä ihmiskunnan pimeään tulevaisuuteen?
– Kyllä, henkilökohtaisesti koen, että näiden eri linjojen takana sittenkin hahmottuu yksi olemuksellisuus. Mutta kysymyksesi jälkiosaan liittyen, en ollenkaan koe, että tätä kulttuurista muutosta eteenpäinvievien ihmisten tarvitsisi kokea asia siten.
Verrataan asiaa johonkin instituutioon, jolla on poikkeuksellisen valistunut ja infrastruktuurinsa ymmärtävä johtaja. Sellainen johtaja läpäisee tuon systeemin tavalla, joka tekee hänen näkymisensä tai näkymättömyytensä systeemissä useimmiten triviaaliksi asiaksi. Sen työntekijät voivat työskennellä eri alaisuuksissa, eri ryhmissä ja jopa näennäisesti vastakkaisissa töissä, ja koko tämä monimuotoisuus vain tukee sitä yhtä sisäistä logiikkaa, jota sen läpäisevä olemus inspiroi, ohjaa ja epäsuorasti ylläpitää.
Korruptio työn ulommissa osissa on aina mahdollinen, mutta sillä tavoin Työ toimii. Okkultismin suuren prosessin hienouksia on juuri se, että se ei vetäydy pois karikkeesta ja kiusallisesta aineksesta, vaan jatkaa kuorettumien kanssa työskentelyä kulloinkin mahdollisilla tavoilla, niin pitkään kuin se on tarpeen.
8. Kirjassa on pyritty hahmottamaan okkultismin filosofiaa hyvin laaja-alaisesti, ikään kuin paljastamaan sinnikkäälle ja tarkkaavaiselle lukijalle mahdollisimman kokonaisvaltainen ja tiivis esitys siitä pohjasta, mille okkultismin ja siten myös magian lainalaisuuksien voidaan havaita rakentuvan. Mutta tämän lisäksi esität kuudennessa kirjassa käytännönkaavoja maagiseen työhön. Kirjassa siis näyttäisi olevan harvinainen yhdistelmä varsin laajaa esitystä okkultismin filosofiasta ja ripaus kädet suoraan multaan asettelevaa grimoire-traditiota. Grimoireissahan tullaan tavanomaisesti a) lähes suoraa loitsukaavojen eteen, tai b) laajemmat esitykset valmistelevat kaavoja assosiaatiorakenteilla á la Agrippan kolme kirjaa, jonka yksi osio mm. keskittyy pitkäjänteisesti luomaan vastaavuusrakenteita eri luonnonkappaleiden ja tähtivaltojen välillä – ikään kuin valmistelemaan traditiota tai apukeppejä maailman ilmennyksien ja niiden merkityksien välille. Tässä saatamme tehdän havainnon kuinka esimerkissä a) grimoiren käytäntöä seuraavan harjoittajan oletetaan ottavan valmiit kaavat käyttöönsä ja luottavan niiden voimaan ilman toiminnan lainalaisuuksien ja pinnan alla lymyävien merkitysten tarkempaa huomioimista. Esimerkissä b) taas näytettäisiin luotavan jonkinlaista askeleen vapaampaa käytäntöä luomalla merkitysrakenteita ilmennyksien ja sisäisten voimien välille, mikä valjastaa harjoittajaa omaehtoisempaan loitsujen toteuttamiseen. Voisiko Fosforoksen nähdä jatkumona tässä grimoire-perinteen ketjussa, sen aukaistessa okkultismin filosofian sen ihmisyyden kiperimpien kysymysten alueelta niin auki levälleen, että lukijalle pyritään aukaisemaan tältäkin osaa harjoitusta yhä laajemmin hallittava alue? Tarkoitan tällä alueella ihmisen jumalaisen vastuun kenttää, jonka ihminen okkultistina korkeaan asemaansa astuessaan kohtaa.
Ahnaasti magiaa lähestyvät tapaavat kenties helpommin käyttää a) ja b) tyypin grimoireja itsekkäisiin tarkoitusperiin. Tällöin tavataan ajautua uhrauksiin, joiden laajuutta kaavojen käyttäjä tuskin tajuaa ja joutuu siten magian verhojen soikaisemaksi, sen sijaan että magiaa käyttäen kykenisi kulkemaan ilmennyksen verhojen lävitse olemassaolon syvimpiin ytimiin ja niiden taakse, ja siis todellisemmin saavutettuun itseyteen, eräänlaiseen Satanismin huippuun. Mitä Fosforoksen sisältö kertoo meidän ajastamme ja kenties hermeettisen viestintuojan yleisellä tasolla kuiskatun sanan muodostumisen tavasta tämän vuosituhannen ensimmäisillä vuosikymmenillä?
– Tahtoisin sanoa, että se kertoo uudemman okkultismin mahdollisuudesta holistisempaan, kokonaisvaltaisempaan kokemiseen, jossa käytäntö ja metafysiikka eivät ole toisistaan erillistettyjä. Mutta käytännössä nykyaikamme lienee pikemminkin irrallistavampi kuin mikään aika menneisyydessä. Tämä näkyy myös grimoireperinteessä, joka liian usein on melkein kuin parodiaa itsestään. Kiinnostus magiaan on kuitenkin positiivinen osa esoterian renessanssia, ja siten yksi niistä avaimista, joilla kokemus pyhästä – eli merkityksekkyydestä – voidaan avata uudelleen.
Fosforoksen uusi painos on tilattavissa Viidennen Askeleen nettikaupassa.
